å baltic sea bouldering.Teksti: Antti Liukkonen & Olli Pyykönen

Å Baltic Sea Bouldering - review. Kaksi oikeaa näkemystä elokuvasta.
Teksti: Antti Liukkonen & Olli Pyykönen

AAA

Savolainen näkemys kiipeilyelokuvasta:

Köydettömistä Northern Lightiin ja siitä kysseiseen Ahvenanmaapläjäykseen. Missä on onnistuttu ja missä "Ropeless" vetää yhä näiden vuosien jälkeen pitemmän korren?

Å on kuvattu mielestäni hyvin, eli kuvakulmat ja niiden vaihtelu ovat boulderfilmiin hivin sattuvia. Torsti Laineella on hyviä hassunhauskoja kuvausniksejä joilla filmiä saa elävöitettyä. Jo Cruxissa käytetty klooniklaimppaaja oli hyvä ja varsinkin tässä käytetty Matrix-tehoste todella vinkeä. Osansa onnistumisessa toki on mallin salskealla ruodolla ja poikamaisen notkealla ja viekkaalla liikehdinnällä, mutta tehosteille pisteet joka tapauksessa.

Kuvanlaatu olisi voinut olla DVD-tuotteessa parempikin, mutta se ilmeisesti johtuu lisämateriaalin runsaasta tarjonnasta. Mieleen vaan tulee, olisiko ollut huono idea pistää filmit DVD:lle ja lisämatskut ladattavaksi nettisivuille, en jaksa uskoa että monikaan ostaa 35 euron filmiä Ben Moonin haastattelun takia, vaikka se miten kova posse olisikin.

Eniten itseä häiritsee filmin kliininen esitystapa. Ihmiset siirtyvät probleemalta toiselle ilmeenkään värähtämättä ja kiipeävät ne vieläkin vähän värähtelemättä kuin puoli yhdeksän uutisissa. Selkeänä valopilkkuna nousee Ossi Päivänsäteen iloinen kikkailu ja spontaanit kiljahtelut mm. "Hammaksen" downgreidi. Matti Nykästä lainatakseni "Elämä on ihmisen parasta aikaa". En tarkoita, että pitäisi kirkua ja hihkua kuin amerikan posset konsanaan, mutta onhan boulderointi pohjimmiltaan kuitenkin iloista puuhaa. No ehkä tiukan dokumentaarinen ote oli tarkoitettua.

Reittejä ja varsinkin greidejä on esitetty laajalti, mutta harmikseni saarelta on jätetty monia hyviä mestoja käymättä/ kuvaamatta. Itse olisin ainakin katsonut 10 minuuttia mieluummin Kasvikenin superprojektin työstöä kuin Mooniksen pyllistelyä mitäänsanomattomalla haikkarilla. Iloinen yllätys on myös se, että suuret maailmantähdet näyttävät tutuilla probleemilla ihan samanlaisilta kesäsuomalaisilta kuin kotimaan toppahousutkin. Moni suomalaisten probleemista taisi jäädä edelleen odottelemaan toistonousijaansa. Suurena plussana on myös kauniimman sukupuolen vahva edustus myös kiipeämässä eikä pelkästään chillailemassa.

Musiikki on ihan tarpeeksi hissimusiikkimaista, jottei se ainakaan häiritse katselunautintoa, eikä kiinnitä muutenkaan liikaa huomiota. Itseäni miellytti myös se, että vaikka filmi onkin lyhyehkö (45min), siinä ei ajella jatkuvasti ympäriinsä, eivätkä aikuiset miehet sopertele sekavia hiprakassa yrittäessään selvittää kiipeilyn filosofiaa ja sitä kuinka tärkeää on olla yhtä kiven kanssa.

Kokonaisuus jää kuitenkin plussalle, vaikka "Ropeless" ehkä edelleen pitää pintaansa ensimmäisenä oikeana boulderfilminä. Silloin miehet olivat vielä nuoria ja ballssit olivat aika paljon highimmassa. Ja Ben Moonille terveisiä, jos satut lukemaan tätä artikkelia niin mantteloi se projektin toppaus tai minä tulen ja downgreidaan sen.

Antti Liukkonen, Savo

BEE

Å -Baltic Sea Bouldering eli sujuvasti suomennettuna ooh, balttialaista meriboulderintia on elokuva, joka esittelee boulderointia Ahvenanmaan pohjoisosassa sijaitsevalla Getalla ja sen ympäristössä. Alue on hyvin luonnonkaunis: karua kallioista ja kivistä maastoa, jossa sammalta, jäkälää ja männyn käppyröitä lukuunottamatta kasvaa hyvin vähän, mutta boulderoinnin ystäville tekemistä löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Avonaisuus ja meren läheisyys tekevät siitä hyvin kuvauksellisen.

Valitettavasti Å:sta huomaa, ettei sen tekijä Torsti Laine ole toistuvasti pakannut itseänsä autoon perjantai-iltana suunnatakseen viikonlopuksi kohti satunnaista kivikeskittymää kaukana sivistyksestä. Omalla kohdallani nämä matkat tapahtuvat vakioseurassa, itse ohjelmakin on pahasti urautunut tuttuihin kaavoihin eikä osallistujien olo ole maanantaina vielä koskaan ollut virkeä. Ja tuskinpa tekijä on tuhlannut lukemattomia tunteja etsien lohkareita soiden yli rämpien, raivaten tiensä läpi pajukkojen ja vesakkojen, tipahdellen kivenkoloihin - sittenkään löytämättä mitään. Ahvenanmaa, josta ei tähän päivään mennessä ole tehty topoa, on paikka, jossa kiipeilyn elämys perustuu samoiluun, uusien linjojen löytämiseen ja kavereiden kesken rauhassa olemiseen, eikä tämä valitettavasti välity elokuvasta.

En väitä, että boulderelokuvan pitäisi noudattaa kaavaa, johon boulderoinnin viimeaikainen kehitys Suomessa perustuu. Katsottuani elokuvan melkein kaksi kertaa, en silti edelleenkään tiedä, miksi se on tehty. Mikäli kyseessä on boulderointimatkailun edistämiselokuva, hyvä niin - ainakin paikalliset turismin edistäjät saavat lopputeksteissä kiitoksensa. Ahvenanmaahan on ainoa paikka, jonne boulderoimaan pääseminen voi muodostua ongelmaksi kiipeilijöiden määrän lisääntyessä johtuen mannermaasta poikkeavasta lainsäädännöstä, kuten kommenttiraidallakin todetaan. Lieneekö tekijöiden mieleen juolahtanut, että kiipeilyelokuva lisää aina paikan kiinnostavuutta ja kävijämääriä?

Ruotsalaisten Erik Massihin ja Stefan Wulfin sekä englantilaisen, raskaan sarjan kiipeilytähden Ben Moonin mukanaololla on luultavasti yritetty lisätä dvd:n myyntiä heidän kotimaissaan. Varsinaista glamouria he eivät kuitenkaan ole pystyneet siihen tuomaan ja kiipeilyllesti parasta antia onkin Tomi Nytorpin rutistukset. Tomi saakin monet probleemat näyttämään luvattoman helpoilta taattuun tyyliinsä eikä tyylipisteistä voi tinkiä!

Tomia lukuunottamatta kiipeily ei dvd:llä näytä siltä, miltä sen kiipeilyelokuvassa toivon näyttävän. Toki osan voi laittaa kesäisten olosuhteiden syyksi mutta monia probleemoja on kuvauksella onnistuttu latistamaan. Å kuvattiin seitsemän päivän kuluessa ja luvattoman moni otos näyttää turhalta täytemateriaalilta, vaikka hienoista linjoista Ahvenanmaalla ei ole pulaa ja esimerkiksi Kasvikenin probleemat loistavat poissaolollaan. Otokset näyttävät pääsääntöisesti päiväaikaan kuvatuilta eikä kaiken punaiseksi värjääviä ja varjoja venyttäviä auringonlaskuja näy, keskiyön sessioista puhumattakaan. Pidemmästä kuvausjaksosta ei olisi ollut haittaa.

Olin hämmästynyt, koska Tomia sekä paikallisia Danielaa, Tomasia ja Jimiä lukuunottamatta elokuvassa ei esiintynyt henkilöitä, jotka ovat vastanneet alueen kehittämisestä. Harkittu päätös, varmaankin, mutta koska elokuvassa oli käytetty runsaasti haastatteluja, olisi niihin saanut lisää sisältöä, mielenkiintoisuutta ja ehkäpä ripauksen kyseenalaista huumoriakin haastattelemalla ihmisiä, jotka ovat linjojen etsimisestä, harjaamisesta, ensinousuista ja nimeämisestä vastanneet, eli helsinkiläisiä kiipeilijöitä. Hilpeää nurkkakuntalaisuutta, kuten suomalaisen kiipeilyn perinteisiin kuuluu!

Elokuva julkaistiin pelkästään dvd:nä, mikä kismittänee monia mutta toisaalta mukana tulee runsaasti lisämateriaalia, mm. brittiläisen Ray Woodin diaesitys - joka onkin paketin parasta antia, Ben Moonin haastattelu, 58-minuuttinen ohjaajan kommenttiraita ja tekijän edellinen, Turun alueen kiipeilyä esittelevä Crux-elokuva. Myös nk. Matrix-efektin tekemisestä on oma pätkänsä - mielenkiintoinen ja näyttävä viritys, vaikkei se varsinaisessa elokuvassa montaa sekuntia kestäkään. Kokonaisuudessa dvd on siis laaja paketti.

Olli Pyykönen Helsinki / Itä-Suomi