Northern Light.Teksti: Peter Hammer & Samuli Lehtonen

Northern Light - review. Kaksi oikeaa näkemystä elokuvasta.
Teksti: Peter Hammer & Samuli Lehtonen

AAA

Kauan odotettu video ilmestyi markkinoille kesäkuun alussa. Sitä odotettiin alunperin jo viime joulun markkinoille, mutta viimeistely vei enemmän aikaa ja hyväähän kannattaa aina odottaa… Sitten nauha koneeseen ja kasetti pyörimään.

Northern Light lähtee hyvin liikeelle, alku on varsin mukaansatempaava ja itse asiassa vasta nyt ymmärtää sen, kuinka tärkeä Vaasan löytyminen on ollut Suomen kiipeilylle. Onkohan tässä asiassa tapahtunut jonkinlainen muutos; aikaisemmin piti löytää seinämiä boulderointia varten, kuitenkin kivillä on boulderointi useimmiten huomattavasti antoisampaa? Alun Koivusaaren ja Soukan kiven sessiot ovat hyviä, kivasti kuvattuja. Tästä Northern Light jatkaa eteenpäin paikasta toiseen, kuvan laadun säilyessä pääasiassa todella hyvänä. Mielenkiintoista nimenomaan nähdä paikkoja, joissa itse ei ole käynyt. Esim. Liljendalin korkeat seinät ovat vaikuttavia, kivet upeita muodoltaan. Reitit on pääasiassa kuvattu hyvin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Reittejä ei juurikaan ole selostettu videolla, siihen on ilmeisesti ollut syynsä?

Mielestäni videon parasta antia ovat Ville Kurrun ”Isildurin” syntyminen Sipoossa, Antonin ”Tanook” sessio Vaasassa hyppylähtöineen sekä Tomin ”Eskimo” Espoossa. ”Tanook” on huikean korkea ja putoaminen noin kuudesta-seitsemästä metristä ei välttämättä ole hauskaa. Myös Sidi Koposen sessio Länsimuurilla on mielenkiintoinen ja siinä onkin mukavasti katsottu taaksepäin boulderoinnin historiaa Suomessa. Tällaista olisin kaivannut enemmän. Sen sijaan Hobbit-osuus jää itselleni vähän mysteeriksi, vaikka Anssin ja Antonin kiipeily onkin vaikuttavaa.

Kokonaisuutena Northern Light on onnistunut. Kuvan laatu on hyvä, mitä itse pidän ehkä kaikkein tärkeimpänä. Kotonani on Ben Moonin ja Moffatin ”One summer” ja ero siihen on valtava Northern Lightin hyväksi. Oli sitten digikameraa tai ei. Musiikki on myös hyvää ja taitaa olla pääasiassa kotituottoista, mikä nostaa arvosanaa entisestään. Jotta homma ei menisi pelkäksi kehumiseksi, niin muutaman asian olisi ehkä voinut tehdä paremmin. Ensinnäkin mainitsin jo aikaisemmin, että Sidin pätkä Länsimuurilla on mielenkiintoinen ja tämäntyyppisiä olisi voinut olla enemmän. Nyt yksi, ehkä kaksi kiipeilijää dominoi videolla turhan paljon. Myöskään yhtään naiskiipeilijää ei ole kuvattu, mikä on sääli. Naisten kiipeilyä on aina mukava katsoa. Ehdottomasti kaipaamaan jäi Suomen boulderoinnin suurinta uranuurtajaa, herra Nugentia. Miten hänet on voitu jättää pois?

Kouluarvosana tiukalla skaalalla 8+, mistä on hyvä parantaa seuraavaan kertaan. Northern Lightiä voi kuitenkin huoletta suositella, ja eiköhän se jokaisen bouldernistin hyllystä pian löydykin.

PH

BEE

Onhan tätä nyt jo hetken odotettu. Jouluksihan sen valmis piti olla, joten "tuotantoyhtiön" nimi - Postponed productions - on harvinaisen osuva. Oloni on kuin pikkupojalla jouluaattona ja videoiden puutteessa ne oli pakko lainata, että voisin katsoa sitä rauhassa, ja monta kertaa. Kädessäni on siis uunituore kopio ensimmäistä suomalaista boulderelokuvaa, jonka nimi kielii reippaan poikaporukan rattoisista iltahetkistä Vaasan rannalla revontulia ihaillen. Paketissa on siis jänteviä poikavartaloita yli 70 minuutin verran, tyttöjä ei taida kuvissa edes vilahtaa.

Leffan tekoa yli vuoden sivusta seuranneena ei voi kuin ihailla jätkien innostusta projektia kohtaan. "Työn" alussa tuskin kukaan oli juuri pidellyt videokameraa kädessään, editoinnista puhumattakaan. Tärkeintä näissä boulderleffoissa on ilmeisesti, että kuvaaja ymmärtää mistä puuhassa on kyse. Ei riitä, että osaa valita kamerat ja valotukset, vaan pitää saada katsoja kädet hikoilemaan. No, muutama probleema olisi voitu kuvata vähän kauempaakin (tai lähempääkin tai eri kulmasta), että olisi saanut kuvan millainen jötikkä kaahimisen kohteena on, mutta useimmiten on onnistuttu hyvin. Kuvauskalusto ei aina ollut edes Gigantti -luokkaa, mutta asenne ja kekseliäät kuvaustyylit kompensoivat parissa kohdin hankalia kuvausolosuhteita.

Mainittakoon tässä vielä, että leffa on musiikkia myöten 100% home made. Iloisesta sätkätyksestä ovat vastanneet Ville ja Rami (H), ja jälki on oikeasti hyvää. Ne joille tällainen hirviä jumputus ei kelpaa, voivat kääntää äänet pois sillä leffassa on tekstitys englanniksi. Musat on toisaalta laitettu natsaamaan monin kohdin nasevasti kiipeilyyn ja nyt useamman kerran leffan nähneenä istuu esimerkiksi Affiksen jumppamusiikki kohdilleen kuin Mora suomalaiseen ranteeseen.

Leffa on jaettu kolmeen vuodenaikaan, joiden aikana kierrellään ympäri kotimaan pikkukiviä ja eri vuodenaikoina käydään osin samoissakin paikoissa. Sen lisäksi on erilliset Hobitti- ja Vaasapätkät. Ainoa vakavasti otettava suomalainen boulderalue, joka jää uupumaan on Turun seutu. Vuodenaikasysteemi on hyvä teema, mutta moni paikka näyttää aika samalta keväästä syksyyn. Mähän innostun tästä kohta... Löydän selvästi sisäisen Fräntini. Niin, ja jonkinlainen lista reiteistä ei olisi ollut paha elokuvan lopussa, kaikkien nopeiden välähdysten kohdalla kun ei nimiä tai - mikä tärkeintä - greidejä ollut.

Kivun ja säryn katselemisesta nauttiville pervoille leffassa on vain pari kunnon putoamista. Antonin reipas lipsahdus Tanookista ja Anssin samanlainen Buenos Airesista ovat silti oikein leppoisaa katsottavaa. Jykän lipat Korkeajännityksen topista persiilleen jäi harmi kyllä pois kameran mentyä rikki. Herra ei sitten enää suostunut toistamaan stunttiaan seuraavilla reissuilla.

NL on suureksi osaksi kaahausta probleemasta toiseen, probleemia on paljon ja hengähdystaukoja ei juuri ole. Loppupuolella "helpostusta" tarjoaa yksi leffan helmiä eli Hobbits in the Woods. Hyvää jälkeä näköjään saa kun antaa kameran kahdelle 171 senttiselle teinille. Jotenkin skitsofreeninen musiikki on onnistuttu laittamaan justiinsa kohdilleen ja filmille on saatu juuri niin sekopäisen energinen fiilis kuin hobittien kiivetessä onkin. Virtaa löytyy. Kokemusta leffassa löytyy Taiskin osuudessa, jossa Petri Koponen fiilistelee vanhoja ja vanhempia klassikkoja ja muistelee oliko se nyt 91 vai 92 kun…

Tämä kasetti pitää löytyä jokaisen rehellisesti suomalaisesta boulderoinnista kiinnostuneen hyllystä ja kopion on parempi olla alkuperäinen tai seuraava boulderi liiskaa sinut alleen. NL on ainutaatuinen monien boulderfilkkojen seassa siinä, että probleemia ei vain kiivetä, vaan usein ne tehdään ja kiivetään. Ja niille joilla ei lähellä ole tuttuja keneltä kysyä tämä leffa toimii sellaisena betapläjäyksenä, ettei tarvitse hetkeen kommunikoida ihmisten kanssa. Ihan ookoo leffa siis... Mars kauppaan!

SL / Slouppi

"I refuse to give up my obsession"