total vaasa experience, teksti: tommy vänskä, kuvat: nico backström, samuli lehtonen

Vaasasta on viime kesästä lähtien kehittymässä varsin laadukas boulderalue. Manner-Suomessa se on lähes 200 probleemallaan ainutlaatuinen. Tämä on subjektiivinen katsaus paikan lyhyeen historiaan ja sen tunnelmiin.

Ensimmäiset oireet

Mikko Routala on Ilmadynamiitti 6c+
Ilmadynamiitti (NB)
Eletään syyskuun loppua 1999 ja Ville Kurru ja minä löntystelemme Céüsen kaltsilta alas lerintäalueelle. Olemme saaneet todeta, että kesällinen boulderointia ei ole paras mahdollinen valmistautuminen reiteille, jotka tunnetusti eivät ikinä lopu. Päivä ei ole ollut hääppöinen: olemme jo tottuneet tippumaan muuveista, joita ei edes vaivatuisi greidaamaan boulderasteikolla, mutta hommaan on vaikea nöyrtyä. Erityisesti Ville on saanut tänään kokea köyden kiristymisen hieman liian monta kertaa. Astelemme hiljaisina polkua alas hämärtyvässä illassa kun Ville tokaisee: "Kuule, musta tuntuu, että mä oon pohjimmiltani boulderoija … pitäiskö pistää valjaat myyntiin?" Naureskelen ajatukselle. Ei kai kukaan nyt sentään harrasta pelkästään boulderointia? Kyllähän Nikkolan Reetukin osaa tehdä paalusolmun. Aavistan kuitenkin, että mies on puoliksi tosissaan.

Illalla istumme otsalamppujen valossa ja keksimme bouldernimiä: Sauerkraut, Ron Jeremy, Düsseldorf, Three Blind Slaps jne. Listaan tulee nelisenkymmentä orpoa nimeä, vailla nousuja ja kiviä isännöiksi. Toteamme alakuloisina, ettemme tiedä ensimmäistäkään uutta linjaa Suomessa.

Seuraavana aamuna juoksen ylös kaltsille ja haen kiven koloon piilotetun köyden. Puramme leirin, liftaamme Gapiin, vuokraamme auton ja ajamme Ailefroidiin boulderoimaan.

Neljä miestä tulee uskoon

Heko, Make ja Anton
Sammalviikset (SL)
Talvella 2000 Martin Nugent paljastaa keivisession aikana spotanneensa jonkun verran kiviä ollessaan lenkillä Vaasassa vähän aikaa sitten. Mihinkään varsinaiseen hehkutukseen hän ei kuitenkaan sorru, mutta päätetään kuitenkin, että paikka on tutkittava kunhan lumet sulaa.

On jo melkein kesäkuu kun Tawastin Make, Ojalan Teemu, Ville sekä allekirjoittanut pakkaudutaan autoon ja suunnataan kohti pohjanmaata. Seuraamme epäluuloisina yksitoikkoista maisemaa ja kun Vaasaan on enää alle sata kilometriä emme ole nähneet kiven kiveäkään. Seinäjoen jälkeen tuotamme kuitenkin kumijälkiä asvalttiin. Maantien taukopaikan kohdalla näkyy selvästi muutama isohko lohkare ja ryntäämme pellon yli tutkimaan. Sekoamme lähes täysin. Pienellä kukkulalla on viisi-kuusi isoa kiveä aivan vierekkäin ja nääntyneet aivomme eivät tahdo kestää näkymää. Onnistumme jollain ihmeen kaupalla kokoamaan itsemme ja jatkamme kohti Vaasaa. Epäluulo on vaihtunut hikisen odottavaksi tunnelmaksi ja pälätämme kaikki yhtä aikaa kännykköihin epäuskoisille keiviläisille.

Löydämme parin mutkan kautta Vanhan Vaasan eläinten hautausmaan ja ennen kuin pöly on ehtinyt laskeutua parkkipaikalla hyökkäämme metsään. Jo toistamiseen saman päivän aikana olemme hyvää vauhtia matkalla antenniosastolle. Kiviä on joka puolella. Kun näen ensimmäisen poketin olen lähes varma, että alan puhua kieliä. Kuin neljä haavoittunutta hirveä kompuroimme ympäri metsää ja vartin kuluttua seisomme taas parkkiksella hikisinä ja sammaleisina. Sanat ovat turhia. Tiedämme, että tämä on se Löytö.

Seuraavan vuorokauden aikana syntyy monta Vaasan varhaisklassikkoa: mainittakoon esimerkiksi Ilmadynamiitti, Big Gay Al, Korkeajännitys ja Himmel. Hyttysiä on miljardeittain ja ne ajavat meidät lopuksi Rovaniemelle asti, mutta sanomattakin on selvää, että palataan heti kuin pystytään.

Teräsharjat kipinöivät yössä: Men at Work

On kuuma. Koko kesä on ollut naurettavan kuuma eikä päivisin ole asiaa metsään. Otteet ovat kuin ihralla rasvatut ja kaikki pohjoismaiden hyttyset pitävät näköjään kesäleriä Vaasassa. Näin ollen kiipeämme öisin. Valoa riittää ja ainakin osa itikoista ovat lepovuorossa.

mikä reitti?
Olli, Routsi spottaa (NB)
Kello on kaksi aamulla ja hautausmaan metsässä esitetään kamarimusiikkia sovitettuna neljälle miehelle ja teräsharjalle. Make paljastaa Ilmadynamiittikivellä jäkälän alta kantin, josta tulee Luxus. Ville ja minä kauhomme multaa tulevan Apinan raivon päältä ja Sampo kiillottaa Superdallen päällenousua. Puoli neljältä Vaasassa on taas kolme uutta boulderia. Ohi kiitävä autoilija hieroo silmiään nähdessään neljä miestä marssimassa metsikön aamu-usvasta harjat kädessä ja patjat selässä. Kuin tehdastyöläiset yövuoron jälkeen pakkaamme työkälut autoon ja ajamme Helsinkiin, kuskia myöten huitoen muuveja ja sekvenssejä. It's been a hard day's night.


 

Kääntyjiä, Matonpesijöitä ja Pariisi

Klassinen "heti duunin jälkeen" -lähtö on taas kerran venynyt ja olemme jo lauantain puolella kun ensimmäiset ohraiset avataan Suvilahden rannalla. "Pitäiskö pistää teltta pydeen?". Villen ikivanha kikka ei pure ja istumme kaikki jo toista tuntia autossa kun yön ensimmäinen Kääntyjä ilmestyy. Kääntyjät esiintyvät Suvilahden alueella ja varmin aika niitten bongaamiseen on puolilta öin aina aamuneljään asti. Kääntyjä on tyypillisesti isän auto, jonka ratissa istuva nuorimies tulee neitonsa kanssa mattolaiturin rannalle. Kääntyjät eivät pidä boulderoijista: havaittuaan tälläisia reviirillään edellä mainitut kääntävät visusti autonsa ympäri ja pian niistä ei näy kuin perävalot.

Total Gym 1000 7b+
Anton (SL)
Lähes heti viimeisten Kääntyjien jälkeen ilmestyy toisen lajin edustaja: Matonpesijä. Matonpesijät ovat aktiivisia heti ensimmäisten auringonsäteiden osuttua puitten latvoihin, jolloin he saapuvat polkupyörineen ja mattoineen. Heidän hankausrituaalinsa jatkuvat pitkään iltapäivään, eivätkä he Kääntyjistä poiketen anna boulderoijien häiritä touhuaan. Nämä joutuvat yksinkertaisesti alistumaan Matonpesijöiden tuottamiin monotonisiin ääniin.

Aamulla, eli puolenpäivän jälkeen, jätämme Matonpesijät puuhiinsa ja suuntaamme Pariisiin. Vaasan torin kulmalla sijaitseva Café de Paris ottaa jo tottuneesti vastaan rosoisen joukkomme, ja asetumme hörppimään vaikuttavan kokoisia maitokahveja. Ryntäämme vuoroperään läheisen Arnold's Doughnutsin vessaan aamutoimille ja suunnittelemme löyhästi iltapäivän ohjelmaa. Edessä on taas yksi Vaasapäivä.

Klassikko syntyy

Olemme vielä kesämoodissa ja pimeä on toistuvasti yllättänyt meidät tänä elokuisena viikonloppuna. Tuloksena on melko laiha saalis ja hieman nolostuneina lähdemme takaisin kohti Helsinkiä. Poikkeamme kuitenkin ensin katsomassa lentokentän kupeessa olevaa metsää, joka maastokartan mukaan pitäisi kätkeä murikoita. Heti metsän toisessa reunassa näemme pellon laidalla lojoilevan kiven. Olli ja Ville vasemmalle, Jonas ja minä oikealle ja etsintä on alkanut. Spottaamme Jonasin kanssa muutaman lupaavan kiven, kun puitten lomasta kaikuu Villen ääni maksimivolyymilla. Ainoat erotettavat sanat ovat "Cul de Chien", viitaten ilmeisesti legendaariseen 7a:n kattoprobleemaan Fontsussa. Puolihölkkäämme karjahdusten suuntaan ja kun näen Villen ja hänen löytämänsä kiven yhdyn oitis huutokuoroon: kivi on kauneimpia mitä olen eläessäni nähnyt. Julman korkean ja hänkin sivun keskellä on ilmiselvä linja. "Loivan" alun jälkeen tulee bulgen ylitys ja päällenousu takamus nelisen metriä ilkeän terävien kylmäboksin kokoisten kivien yllä saa minut haukkomaan henkeä ja tekemään mankkausliikkeitä vaikka pussini on autossa. Hartaina katselemme slouppereiden koristamaa linjaa ja tidämme, että kyseessä on ehdoton klassikko. Mutta onko se kiivettävissä?

Kontula 6a+
Kontula (SL)
Pari viikkoa myöhemmin olen Ruotsin lapissa, kaukana pohjanmaalta. Seison n.k. näköalahuipun päällä mutta huippu on täysin pilvessä ja näen hädin tuskin oman nenänkärkeni. Pistän huvin vuoksi kännykän päälle ja kokeilen kenttää. Pari palkkia ilmestyy ja Villeltä saapuu viesti. Olen juuri päässyt kohtaan STONED MONKEY 7C kun herra Kurru soittaa. Saan kuulla hänen ja Maken ensinousun kaikki yksityiskohdat ja siirryn oitis Sarekista Vaasan Sienimetsään. Samalla kun harmittaa, etten ollut paikalla osallistumassa, niin olen myös vilpittömän iloinen. Tiedän, ettei enää ole mahdollista seurata jokaisen uuden probleeman syntymistä ja ajatus ikään kuin omalla painolla kehittyvästä alueesta lämmittää.

Ca colle! *

On lokakuinen torstaiaamu, enkä tiedä mitä tehdä. En ole päässyt käymään Vaasassa koko syksynä kaiken maailman kissanristiäisten takia ja aavistan, että kohta on liian myöhäistä. Olen sopinut Sampan (pulterin luoja) kanssa, että annetaan paikallisen Anssin aamuisen sääraportin ratkaista lähtömme, mutta sanoma ei ole yksiselitteinen: yöllä satanut, mutta näyttää kuivuvan. Kahteen pekkaan jaettuna bensarahat muodostavat ilkeän summan, enkä halua tehdä hukkareissua. Perkele. Soitan Sampalle ja päätämme ottaa riskin.

Helsingissä paistaa aurinko, mutta mitä lähemmäs päästään sitä synkemmältä näyttää. Kolmekymmentä kilometriä ennen Vaasaa tie on läpimärkä. Autossa vallitsee kireä hiljaisuus. Kurvaamme hautausmaan parkkikselle ja hengitämme hermostuneina kylmää syysilmaa. Lausumaton kysymys kuuluu: ovatko kivet kuivia?

Sienimies 6b+
Routsi (NB)
Vastaus: Fuckin' A! Unohdan raunioituneen kyynärpääni ja nautin jumalaisesta kitkasta. Kiertelemme riemussa lehdetöntä metsää probleemasta toiseen. Keväällä tämä ei ollut kuin suomen metsikkö numero 16402, nyt se on boulderalue täynnä loistavia itsenäisiä linjoja. Poketteja ja slouppereita ja kautta linjan teknistä, melkein älykkömäistä kiipeilyä kulmasta riippumatta. Visiitti huipentuu omalta osaltani kun saan kiivettyä probleeman jota olen yrittänyt pitkin kesää surkuhupaisin tuloksin. Ennen niin liukkaat sloupit liimautuvat nyt näppeihin ja probleema tuntuu helpolta. Tämä on sitä kliseiseltä kuulostavaa maagista kiipeilyä, mutta kun koet sen tiedät, että se on käsin kosketeltavaa ja ehdottoman totta.

* Tarttuu!

Markiisin alla on aina kesä

Viime syksynä en onnekseni tiennyt, että kyynärpäävammani estäisi kiipeilyni koko tämän ulkokauden. Heti keväästä oli kuitenkin selvää, etten pystyisi pysyttelemään poissa konseptiksi muuttuneista Vaasareissuilta. Olen monesti ollut mukana spottaajana/putsaajana eikä sivusta katsominen ole syönyt miestä kuin jonkin verran. No, oikeastaan aika paljon, mutta hengissä ollaan. Eräs keskikesän viikonloppu jolloin avustin Villeä avaamaan uuden sektorin Pilvilammella (8 uutta probleemaa) oli itse asiassa täysi nautinto.

Tiedän, se on sairasta ja surullista, mutta minkäs mahtaa jos saa kiksejä katsellessan sammaleisen kiven metamorfoosia mankkaiseksi Boulderprobleemaksi? Perversioni on ainakin suhteellisen harmiton.

Tänä pyhänä olemme liikkeellä isolla porukalla. Villen sinisen Kangoon lisäksi pohjanmaalle matkaa Vihavaisen Pasin kleinari. Se on täpötäynnä ja yksinkertaisesti mahtava näky kun se huristelee yhdeksääkymppiä moottoritien alamäessä neljä pädiä katolla. Sää on valitettavasti surkea. Porukka saa kiivetä pari hassua aamutuntia ennen kuin taivas repeää (sitä ennen syntyy kuitenkin viisi uutta probleemaa ja 200 kappaletta tuntuu enää olevan ajan kysymys). Routalan Mikon aloitteesta ostetaan City Marketista valkoinen markiisi ja ankkuroidaan se rantaan sadesuojaksi. "Markiisin alla on aina kesä" julistaa Mikko samalla kun katoksesta tippuu puoli litraa vettä hänen niskaansa. Joudaan olutta ja herjataan toisiamme. Markiisin alla istuu kirjava joukko: nuoria boulder-hot-shotteja (katso edelliset kappaleet), pinttyneitä köysikiipeilijöitä (jopa Kaarion Tomppa) sekä vanhoja kettuja ja vuoristojermuja (Pasi ja Hakomäen Harri). Illemmalla paikan päälle saapuu vielä Vera tanskalais- ja norjalaiskavereineen. Viemme pohjoismaiset vieraat kaatosateessa Pilvilammelle josta löytyy pari tarpeeksi jyrkkää probleemaa ollakseen edelleen kuivia. Kaverit pitävät näkemästään ja sinnittelevät Café de Parisissa suununtai-iltaan asti kunnes saavat maistella lisää. He vannovat palaavansa. Näitten herrojen lisäksi paikalla on tänä kesänä vieraillut ainakin toinen norjalainen, pari brittiä ja yksi japanilainen sekä suuri osa tämän jalon lajin suomalaisharrastajista.

Sauerkraut 7c+
Hiplaus (SL)
On mukava nojata taaksepäin ja seurata Vaasan kehittymistä siitä ensimmäisestä reissusta tähän päivään. Oikein sydäntä lämmittää kun on saanut antaa hieman takaisin aktiviteetille jossa on ennen ollut pääasiassa kuluuttajan roolissa. Ennen kuin sorrun tunteelliseksi siteeraan lopuksi vapaasti Andy McCoyta. Haastattelijan pyytäessä Andya sanomaan nuorille katsojille pari sanaa heroiinin vaaroista rokkari mietti aikansa ja tokaisi sitten ilmeisesti negatiivisimman aspektin minkä pysty siltä seisomalta keskimään: "Opiaateista (Vaasasta) ei saa kuin … kuin fiiliksiä!"

Julkaistu alunperin Kiipeily -lehdessä 3/2001