tjugo på kjuge.Teksti: Eija Joensuu & Samuli Lehtonen

Tjugo på Kjuge - review. Two official opinions.
Text: Eija Joensuu & Samuli Lehtonen

Tjugo på Kjuge, a film about bouldering in Kjugekull, Southern Sweden, premiered in the beginning of December 2005 in Denmark. As usual Slouppi.net will publish two reviews of a film, presenting two equally valid opinions. This time we'll have one review in Finnish and one in English for those who aren't fluent in Finnish. Surf to Tielma.com for trailers and stuff! You can buy the film from Camu. Huom. suomenkieliset tekstit! (29.12.2005)

AAA

Tjugo på Kjuge on naapurimaan poikien tekemä boulderleffa, jossa kiipeillään Kjugekull nimisellä alueella Etelä-Ruotsissa. Alue vaikuttaa monipuoliselta ja kiivettävää löytyy laidasta laitaan, vaikkakin leffassa kiivettävistä reiteistä pääosa näyttää aika teknisiltä ja krimpahtavilta. Toki mukaan on päässyt myös muutamia kunnon negatiivisia vääntöjä, kiitos siitä. Leffassa kiipeilevät pojat pääsevät nauttimaan kadehdittavasta luksusboulderoinnista; spottaajia on parhaimmillaan 2-3 eikä betaa, kannustavia karjahduksia ja lohduttavia selkääntaputuksia säästellä. Pojat vaikuttavat mukavilta perusjampoilta, meininki näyttää sangen vilpittömältä ja innostuneelta eikä epäonnistumisia tai epäonnistuneiden yritysten näyttämistä leffassa pelätä.

Leffa sisältää tiukkaa kränkkäystä, sitkeää projektointia, sopivan mittaisia, pieniä haastattelu- ja tunnelmapätkiä, kauniita maisemia varhaisesta keväästä kesään ja ennen kaikkea upean näköisiä kivenlohkareita pyöreistä, sileistä ja matalammista aina teräväreunaisiin, rosoisiin ja pelottavan korkeisiin. Nähtävästi myös Ruotsin kiipeilyskenessä (vaikka coolimpia ovatkin) on ihan okei käyttää pitkiä kalsareita ja antaa hiusten häpeilemättä lytistyä pipon alla samalla tavalla kuin Suomessakin. Etukäteen pelkäsin leffan sisältävän ylitrendikästä patsastelua, valkaistuja hymyjä ja siloteltuja, viimeisen päälle vahattuja kampauksia. Pelko osoittautui turhaksi. Olen erittäin tyytyväinen leffasta välittyvään perusjamppamaisuuteen ja sympaattisen rehtiyteen. Jotenkin on aina yhtä liikuttavaa kuunnella ja katsella, miten aikuiset miehet kävelevät tohkeissaan patjat selässään ympäri metsää, harjaavat kivenlohkareita hellästi pienillä, söpöillä hammasharjoillaan ja puhuvat omituinen kiilto silmissään lantion painopisteestä samanlaisella hartaalla vakavuudella, kuin puhutaan elämän tarkoituksesta.

Leffan lihaksikkainta ja tiukinta jätkää esittää Harald Bohlin. Haraldin kiipeilytyylistä välittyy määrätietoisuus ja raaka miesvoima, joka saa aina välillä kiipeilyn näyttämään samalta kuin traktorilla ajaminen; eteenpäin mennään prkl, vaikka sitten nykien ja kankeasti jos ei muuten pääse. Jonkun mielestä raakaa miesvoimaa uhkuva kiipeily on kaunista, minun mielestäni ei.

Dramaattisimman kiipeilijän roolissa on Johan Andersson, joka kiroilee, tehostaa kiipeilyään karjumalla ja kiljahtelemalla, potkii mankkasäkkiään lapsellisesti sekä ilmehtii ja elehtii teatraalisesti. Kovia kiipeilijöitä molemmat jätkät, mutta silti mieltäni lämmittää aivan erityisesti aina se, jos joku hyttyssarjan kaveri pistää raskaansarjan pojille luun kurkkuun. Näin tapahtuu tässäkin leffassa, kun 7b:n boulderin nimeltä Ahab vääntää ensimmäisenä ylös pylly pitkällä, huojuen ja läähättäen kaikkein kevein ja hintelin kiipeilijä (tästä reitistä ja kiipeilijästä kuva myös dvd: kannessa). Siitä ropisee oitis sympatiapisteitä! Melonin kokoiset hauikset ja puutarhaletkun paksuiset verisuonet eivät välttämättä voitakaan taitoa ja tahtoa. Pienet sille sekä leffassa taitavaa ja lujatahtoista hyttyssarjalaista esittävälle Kallelle eli Carl-Ola Boströmille (Och hej Kalle, det gör ingenting att du inte har så stora musklar! Du var min favorit klättrare i alla fall.). Haraldin, Johanin ja Kallen lisäksi leffassa esittelevät kiipeilyllistä osaamistaan myös Gustav Kamf ja Jonas Fajersson.

Propsit leffalle myös kovasta naiskiipeilijästä Tiina Yu:sta, joka kiipeää 7a+ ja 7b+ vaikeusasteiset boulderit luvattoman ketterän näköisesti. Ihmettelen kovasti miksi Tiinan esiintyminen jää jostain syystä näihin kahteen boulderiin? Erittäin mielelläni olisin katsellut hänen kiipeilyään enemmänkin. Toivottavasti Tiina ei ollut vain "kiintiönainen", joka otettiin leffaan mukaan, jotta saataisiin sympatiaa feministikiipeilijöiltä? Toinen asia, mitä jäin miettimään oli Said Belhaj:n nimellä mainostaminen. Saidin (jonka äiti on suomalainen) nimi on kannessa (with Said Belhaj), mutta yhtään boulderia hän ei dvd:n pääleffassa kiipeä. Harmi. Saidin kiipeily on niin omalaatuisen sulavaa, dynaamista ja kevyen näköistä, että sitä on aina ilo katsella!

Erityisen hyvän arvosanan saa leffan musiikki, joka koostuu suurimmaksi osaksi ruotsalaisesta reggaesta (mm. Kultiration, Kung Kodum ja Giddabush). Musa kuulostaa rennon letkeältä ja sopii boulderleffaan loistavasti. Leffan voi katsoa joko perinteisellä tavalla sohvalla löhöten tai ei-niin-perinteisellä tavalla musan tahdissa olkkarin lattialla (tai pöydällä) jammaillen. Näiden bändien tuotantoon täytyy tutustua ehdottomasti tarkemmin, kiitos Tjugo på Kjugen.

Leffan kuvaus- ja leikkauspuolella oli keksitty mainio kikkakolmonen, joka toimi ainakin videotykin välityksellä isolle valkokankaalle heijastettuna erinomaisesti; Kiipeilyä näytettiin samanaikaisesti kahdesta, joskus jopa kolmesta eri kuvakulmasta. Välillä toisessa, pienemmässä kuvassa näytettiin lähikuvia otteista ja välillä taas samaa reittiä eri kuvakulmasta. Tällä keinolla sai paremman käsityksen kokonaisuudesta. Vaikea sanoa kuinka tuhruisilta ja pieniltä nämä samanaikaiset kuvakulmat näyttävät telkkarin välityksellä?

Kyllä vain, pidin leffasta kovasti, vaikkakin se on hyvin kiipeilykeskeinen (edes yhtään evästaukoa ei näytetä vitsien kertomisesta puhumattakaan) ja dvd:n kannet olivat käsittämättömän rumat. Onnistuneesta leffasta kertoo myös se, että katselun myötä sain tartunnan, pienen Kjuge-kuumeen. Nyt täytyisi vain selvittää milloin itse Harald kavereineen (with Said myös, luonnollisesti) on paikan päällä takaamassa meitsille luksusboulderointisessiot. Kolmen karjun spotatessa, kom igen Eija!- huutojen siivittämänä alkaa varmasti greidit paukkua! Tai sitten ei. Mutta mukava olisi Kjugessa käväistä :)

Eija Joensuu, Kerava

BEE

In 1999 or so my friend and I were travelling back from Frankenjura after cranking the overhanging limestone routes and we decided to see what this new bouldering area in Southern Sweden would be like. It was August and the temps were hardly ideal for bouldering. For a day and a half we walked and climbed whatever looked like a nice line. Kjugekull seemed like a perfect park-like venue to take it easy and crank a little when you need a break from drinking coffee. The easy climbing we did, felt fun and a bit bleauish. The Finnish Bleau, Vaasa, had not yet been developed, so we were a bit envious.

During the years, a few Finns have visitied Kjugekull, some liked it, some did not. On a visit to Kjugekull, a group of real boulder fanatics from Helsinki, decided that they would get more out of their vacation in Copenhagen than in Kjuge, complaining about the sharp holds, frictionless rock and many eliminates or pointless problems, but praising the venue and nice looking boulders, emphasis on nice looking. I myself do not have any memories of the rock quality but what has always seemed a bit weird to me is the hype around Kjuge. Kjuge.nu claims it to be "Scandinavia's best bouldering". Why people want to hype their "own" areas? What's the point? Every place is different and by hyping people usually just get disappointed. If we exclude Finland from Scandinavia (in which Finland strictly speaking does not belong), there are so many un-hyped gems in Norway that claiming something to be the best is a bit lame. No doubt Kjugekull has a good concentration of easily approachable bouldering. That is surely seen as an asset by the majority.

But this should not be a review of a bouldering area, but of the film Tjugo på Kjuge. The film starts with Swedish-Caribbean rhythms and quickly goes through some of the problems to be shown during the film. The only boulderer in the main film I've heard of before, Harald Bohlin, looks like a real powerplant, climbing problems up to 8a during the film. The other well known name, Said Belhaj, appears in the extras only, giving an interview on where he has climbed and what is special about Kjugekull.

What I really liked about the filming and editing were the simultaneously appearing small windows and different angles. It is so nice to see the action from many angles at the same time. Sometimes the light seemed to be a bit hard, but everyone knows it is hard to get the guy doing an 8a 1st ascent in a perfect lighting conditions. The film basically goes from a problem to another, slowing many times to show the attempts and a group of friends trying to figure out the moves together. A couple of small interviews are shown here and there.

It is so easy to say "I would have made it the other way", knowing how much work and decisions or compromises are needed to make a film. Anyhow I would have added a bit more scenery shots, as the film mostly just shows people hugging stones, usually semi-close-ups. The weather also seems to be always sunny midday weather. I enjoy evenings, even nights for bouldering and the light is different then, giving a more feeling in my opinion.

I would have excluded many of the attempts, because after a while it gets a bit repetitive to see N:th go on a problem X. Without most of the attempts there would still be those really great attempts or ascents where the climber is really struggling. Like the "Ahab" in the end. That scene is just really good (again the shown attempts are in my opinion unnecessary) showing just what is so great about bouldering: struggling, being a bit scared and friends shouting for encouragement! No screaming or shouting, just doing the problem with shaking feet. Considering some other scenes, there is good amount of stupid shouting while climbing. Should stay indoors if you cannot shut it. Btw forward/ rewind did not function, was it just my copy?

The main thread of Tjugo på Kjuge is that projects develop into first ascents. In the beginning it is just attempts to projects, but in the end the lines are climbed, which is fun to see. Would it be a better film if more classics would have been filmed? I don't know. Some of the projects do not look very impressive in the film, even though they must be hard and interesting to climb. Then again some of the projects are just very impressive. Too bad that Shawn Boye didn't have the chance to capture Harald Bohlin's 1st ascent to the BIG arete "Alla vill till himmelen". Next to this arete lies the "Caspersens arete direkt" which is shown in the extras. I don't get it why it is only in the extras as it is clearly one of the best scenes in the whole package! High lines are just so photogenic and this scene is filmed and edited so well in my opinion. Well, you will find it anyway.

All in all I would recommend this film especially to everyone interested in seeing the Nordic bouldering areas on their telly and to those Finns who constantly drive past Kjugekull on their way to continental Europe. Swedes will probably buy the film anyway. Nowadays there are so many classic and / or personal bouldering videos like Stick it, Rampage, Http.bloc, Buldring, Northern Light and the Dosages plus all the excellent free films you can download from the web (see for example Ridni), that it is hard to stand out from the rest. General quality and expectations have risen during the last 5 years, but what is special about this film is that you can buy a dvd on bouldering in Kjugekull and not again the 10th film on bouldering in Fontainebleau or about Mr Sharma, as good-looking he is. The film is a thought out whole giving you the main film, good extras and a photo gallery.

Samuli Lehtonen, Helsinki / Slouppi.net