Slouppi-news says goodbye!
29.10.2015  
Slouppi.net synnytettiin -90 luvulla Rock Climbing in Finland ja Pulteri.net saittien yhteenliittymänä kasvavan suomalaisen kiipeilijäkunnan tiedonjanoa tyydyttämään. Uuden vikkelämmän median nähtiin mukavasti täydentävän Kletteratiinin ja myöhemmin Kiipeilylehden antia. Topot, uudet reitit, kovat nousut ja kisat ovat olleet keskeistä materiaalia. Uutisoinnissa on pyritty laaja-alaisuuteen objektiiviseen esitystapaan. Kieleksi valittiin Englanti jotteivät kielialueemme ulkopuolelta tulevatkaan jäisi tietoa vaille.

Kovasti on maailma muuttunut näistä ajoista.

Nykyään tieto leviää nopeasti some –ympäristöissä, minkä lisäksi erinomainen 27crags.com on tehokkaasti korvannut 'hardkoodatut' topot. Sloupin merkitys tiedon jakajana on tässä ympäristössä pienentynyt aivan oleellisesti.

Sloupin kaltaisen saitin ylläpito vaatii myös aikaa ja aktiivista läsnäoloa kiipeilyskenessä. Reilun vuosikymmenen ajan olen vastannut yksin Sloupin toiminnasta, samalla kun käytettävän ajan määrä on vähentynyt. Päivitystahti on hidastunut ja uutiset lähinnä listauksia nousuista, eli tietoa joka on suoraan nähtävillä muissa kanavissa. Tätä taustaa vasten on varmasti helppo ymmärtää päätös uutisoinnin lopettamisesta ja moni miettinee miksei tätä ratkaisua ole tehty jo vuosia sitten.

Iso kiitos kaikille vuosien kuluessa Slouppi.netin kehittämiseen (Mervi, Samppa ja Talvikki!) ja sisällöntuotantoon osallistuneille, sekä tietysti lukijoille!

Nähdään kallioilla ja kivillä!

Rami Haakana

PS. Saittia voidaan jatkossa käyttää esim. access- tai kisatiedotukseen, jos tieto on valmiiksi julkaisumuodossa. Ei myöskään ole poissuljettua että Slouppi.net jatkaa pienimuotoisesti Facebook/27crags -ympäristössä jonne tiedotteet linkitetään. Näistä vaihtoehdoista myöhemmin lisää. Uskoisin että Sloupin uutistietokannalla alkaa olla hieman kiipeilyhistoriallistakin arvoa joten se pyritään pitämään julkisesti nähtävillä. Foorumin toiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti.

- - - - - - - - -

Shortly in English: Slouppi.net discontinues news publication. Thanks for all the readers!

   End season ascents
29.10.2015  
Long dry and chilly period has given a good opportunity for many to realize their projects. Here are some, probably as many missing.

Helsinki area boulders: Sami Koponen has opened a new route 'Bloody Baron' (8a) in Sipoo. 'Hottentotti' (8a) has been repeated by at least Anna Laitinen, Anssi Laatikainen and Markus Muinonen. Visiting star Griffin Whiteside did also the assis version (8a+) and 'Unusual Suspect' (8a).

In Jyväskylä area Mr Whiteside did several classics such as 'Syyshämärä assis' (8b), 'Paddington' (8a, flash!) and 'Forte' (8a). Jere Hurtig did also 'Paddington' and Anssi Laatikainen who has got into really good shape 'Forte'.

Other parts of Finland: Sami Romppainen has just opened 'Nepenthe' (8a) in Viitaniemi, Kuopio. Osmo Aspi has earlier this summer opened 'Master Messenger' and 'Smooth Operator' (both 8a) in Simo area, Antti Virtavuo has opened 'Jäätävä Polte' (8a) in Noormarkku. Juha Olli repeated 'Kukkoritari ss' (8a) in Huhtanen boulder, Imatra.

In Switzerland Ilari Kelloniemi has climbed a good number of 8a and above routes such as 'La Proue' (8b), 'Dreamtime stand' (8a+), 'Doctor Jump' (8a+) and 'La Pelle Direct' (8a+). Anssi Laatikainen did 'Arete with Pocket' (8a) in Chironico.

With rope Johannes Puranen has climbed 'Malo' (8a) and Pasi Sjöman 'Kultakanta' (8a/+) and 'Wild Side' (8a) in Haukkavuori. Anthony Gullsten has climbed 'Eye of Odin' and 'Muy Verdes' (both 8c+) in Flatanger, Norway.

   Summer ascents
21.09.2015  
Long time since the last news update but here are some of the hardest sends with boulders first.

In the beginning of August Mr Voema Sami Romppainen flashed 'Nambla' (8a) in Hiidenkirnut, Rovaniemi. Flashing a route this hard in Finland is very exceptional, so it makes an impressive proof of Sami's superb skills!! About a week back Ilari Kelloniemi sent 'Monumentti' (8b) in Pihlajasaari.

On a rope Katariina Rahikainen has climbed 'Super Duper Goo' (8a) in Blue mountains, Australia and Anna Laitinen 'Radote joli pépère' (8b) in Céüse, France. Markus Lehtonen has again been having a great season. After collecting an impressive ticklist from Céüse, Markus has climbed 'Jaakobin Paini' (8b+), 'Amen Break' (8b) and 'Malo' (8a) in Finland and 'Rich Marcus' (8c) link-up in Niemisel, Sweden. On August Andy Gullsten started his trad career modestly with a very quick ascent of 'Hiidenkirnu' (8a) in Mäntyharju. This was probably the third ascent after FA by Tomi Nytorp and first rep by Johannes Puranen about two years back. Johannes has also been sending well lately with ascents of 'Kultakanta' (8a/+) and 'Mestari Globulus' (8b). In Nummi 'Fors Fortuna' (8a+) has been climbed by both Sami Koponen and Ilari Kelloniemi. In addition, Sami climbed 'Sulttaani' (8a+) and 'Sheriffi' (8a), which Björn Isomaa also did about a week back.

   Access ongelmia Olhavalla
22.07.2015  
Kiipeilyliittoon on tullut Metsähallitukselta erittäin vakavasti otettavaa ja ikävää palautetta suomalaisten kiipeilijöiden käyttäytymisestä Olhavalla heinäkuun aikana. Olhavalle on jätetty jätesäkillisiä roskia ja tyhjiä tölkkejä mm. laavun palautelaatikko oli tungettu täyteen roskia. Muut retkelijät oli käsketty pois laavulta kiipeilijöiden alta, eli laavu oli varattu kokonaan itselle. Paikalla olleet kiipeilijät olivat väittäneet, että laavu on vain kiipeilijöitä varten, mikä on ihan ennenkuulumatonta hölmöilyä. Meluaminen on jatkunut pitkälle aamuyöhön niin, etteivät muut retkeilijät ja lähialueen mökkiläiset ole saaneet nukuttua. Tänä päivänä ei pelkästään Metsähallitus, vaan myös muut retkeilijät seuraavat kiipeilijöitä tarkasti ja kaikki ylilöynnit tulevat heti tietoon.

Olhavan arvo Suomen kiipeilylle on korvaamaton ja tämän ymmärtäville kiipeilijöille tällainen käytös on sama asia kuin kirkon alttarilla riehuminen.

On sanomattakin selvää, että näin ei voida jatkaa. Nyt on korkea aika ymmärtää, että Olhavalla elämä on muuttunut niistä “kultaisista” vuosista, jolloin tuollainen käytös oli enemminkin meriitti kuin moka. Nyt olisi siis näiden idioottien syytä katsoa itseään peiliin ja miettiä omaa käytöstään ihan kunnolla.

Olhavalla toimitaan erityisen etiketin mukaan, joka löytyy opastetauluista. Kolme tärkeintä asiaa ovat:
*Roskaton retkeily: et jätä itsestäsi mitään jälkiä ja vie kaikki omasi ja muidenkin jättämät roskat mennessäsi
*Kunnioita luonnon rauhaa olemalla hiljaa; leirissä hiljaisuus kello 22.00, jotta kaakkurit, kiipeilijät, jotka tulevat kiipeilemään ja nauttimaan luonnosta, eivätkä riehumaan, ja muut retkeilijät saavat levätä
*Ota huomioon muut ihmiset toiminnassasi ja ole kohtelias

Jos näet asiatonta käytöstä, kun itse olet mestoilla, ole sinä se järkevä, joka puuttuu ajoissa toimintaan. Se on meidän kaikkien ei vain velvollisuutemme mutta myös etumme.
Sloupin Access-osiossa (http://bit.ly/1Kiq2oD) on Olhavan perusohjeet, kohdetaulussa leirissä tarkemmin.

   'Syncro' by Ilari
15.07.2015  
Ilari Kelloniemi climbed today 'Syncro' (8c+) in Nummi. This was probably the fifth ascent to this Finland's hardest after Tomi Nytorp (fa), Anthony Gullsten, Andreas Bindhammer and Samuel Hammer. Visionarily bolted by Henrik Suihkonen. Thanks to Anssi for photo and congrats to Ilari!!

   Andy flashes 'King of Limbs' (8b/+)
15.07.2015  
Andy Gullsten has yesterday flashed 'King of Limbs' (8b/+) in Rocklands. The line was originally graded 8b+/c. Very impressive!!

   27crags uudelle greidille!
24.06.2015  
Hyvät kiipeilyveljet ja siskot!

Olette tehneet hienoa työtä luodessanne sisältöä 27crags.com:iin kaikkien kiipeilijöiden saataville. 27crags.com on ollut menestys Suomessa ja suomalainen kiipeily ei voi enää koskaan palata pelkän paperitopon varaan.

Kuten varmaan jo tiedätte, tänä vuonna 27 Crags on aika viedä aivan uudelle greidille ja tehdä siitä appsi kännyköille. Siksi keräämme applikaation ennakko-ostoja Indiegogo:ssa.

Joukkorahoituskampanjat ovat erikoista psykologista peliä. Tuhannet hienot ideat kickstarttereissa yms. ovat kaatuneet siihen, että idealla on vain muutamia lahjoittajia. Kun on vähän lahjoittajia se pitää uudet lahjoittajat epäileväisinä.

Pyydämme teiltä, sisäpiiriläisiltä, luottohenkilöiltä, varmistajapareilta, että tilaatte applikaation Indiegogo-sivustolta heti sunnuntaina klo 12.

Näin autatte epäileväisten epämääräistä joukkoa tarttumaan mukaan tarjoukseemme. Mitä nopeammin saamme ensimmäisen päivän aikana kerättyä rahaa sen enemmän kampanjamme saa näkyvyyttä Indiegogo:n etusivulla ja kerää myös lahjoittajia, jotka eivät ole 27 Cragsista koskaan kuulleetkaan.

Alla muutamia faktoja kampanjasta.

1. Kampanjan tavoitteet:
* 20000 € mahdollistaa iOS appsin tekemisen
* 40000 € mahdollistaa myös Android appsin tekemisen

2. Ennakkotilattavia paketteja on 15-1500 €:n väliltä

3. Lahjoitus oikeuttaa appsin vuosijäsenyyteen, jolla saa täyden version appsista

4. 27 Crags on ja tulee olemaan aina ilmainen. Syksyn aikana tulemme lisäämään sinne myös maksullisia topoja. Vuosijäsenyys mahdollistaa kaikkien maksullisten topojen käytön kännykällä.

5. Jos kampanjan tavoitteet täyttyy
* appsista julkaistaan myös ilmainen versio
* voimme saada toteutukseen myös julkista rahaa, mikä mahdollistaa oikeasti maailman parhaimman kiipeilysovelluksen tekemisen

6. Jos kamppis ei onnistu tavoitteessa, niin rahat saa takaisin (ja 27Crags appsia tuskin koskaan tulee). Jos 20000 € tavoite ylitetään, mutta tavoite jää alle 40000 € Android appsin toimitusaika venyy vuodelle 2016, mutta se tehdään kyllä.

Tilataan siis heti sunnuntaina klo 12 osoitteesta http://igg.me/at/27crags ja tehdään mobiilisovelluksesta nyt totta!

   May and early summer ascents
08.06.2015  
For those who do not actively follow 27crags or the social media, here's a probably very incomplete list of harder end ascents from the last one and half months.

New boulders: 'Lurppikerho' (8b) in Nousiainen by Ilari Kelloniemi and 'Timantit Ovat Ikuisia' (8a) in Pinsiö by Antti Virtavuo. The latter was repeated by Tommi Lahtinen. Other ascents of existing routes: Jarkko Linkosuonio 'Bob Marley' and 'Hottentotti assis', both 8a+. Andy Gullsten 'Armoton' (8b+) in Myllis, Kuutti Huhtikorpi 'Mongooli' (8a) in Åland, Olli Antikainen 'Mahjongg' (8a) in Juuka, Lauri Vehkala 'Nambla' (8a) in Rovaniemi, Markus Lehtonen 'Kellarijengi' (8a) in Turku and 'Optical Illusion' (8a) in Espoo. The latter was also climbed by Markus Muinonen. With rope: Already on April Sauli Kiema climbed 'Subway' (8b) and 'Slimline' (8a) in Frankenjura. Sami Koponen and Pasi Sjöman have climbed 'Jaakobin Paini' (8b+) in Nummi.

   'Texas Ranger' (8a+) onsight by Andy
31.05.2015  
Andy Gullsten has yesteray onsighted 'Texas Ranger' (8a+) in Ruhankallio. Very impressive!! He also climbed the nice left start variation 'Bruce Lee' (8a+).

   Recent competitions
19.05.2015  
At least two international events/comps have attracted Finnish climbers lately. Andy Gullsten, Anna Laitinen and Nalle Hukkataival took part in Melloblocco in Italy. This outdoor climbing event has been growing every year and there is also a competition where the new testpieces of the area are being challenged. Andy performed extremely well by sending 9 of the 10 comp routes with 5 flashes. Only Adam Ondra and Martin Stranik from (CZ) were able to match this performance. Detailed results here.

European Championships in Bouldering were held in Innsbruck past weekend. Anna, Andy and Ilari Kelloniemi were competing with placings 29th, 21st and 59th respectively. Detailed results here.

   'New Orleans Heavy Weight Division' (8c) by Pamu
27.04.2015  
A month has passed since last update so here's again a combined list of some remarkable ascents.

Roped action from abroad first: Samuel 'Pamu' Hammer tells in Instagram that he has done 'New Orleans Heavy Weight Division' (8c) in Frankenjura. Sami Koponen visited Spain and did several 8th grade routes including 'No toques a tu madre' (8a+) in Desplomilandia.

On boulders Pasi Sjöman continued strong spring in Switzerland by doing 'Arete With Pocket' (8a) in Chironico. In Font Antti Virtavuo climbed a classic dyno 'Rainbow Rocket' (8a). In Finland Sami Koponen climbed 'Optical Illusion' (8a) and 'Hottentotti assis' (8a+) which has just recently been climbed also by Kuutti Huhtikorpi and Jiri Kuusonen. Jarkko Linkosuonio did 'Hottentotti' and 'Unusual Suspect', both 8a. Andy Gullsten has climbed 'Normipäivä' (8b) in Åland and '27club' (8a+) in Lappnor. Tuomo Vainio did 'Kellarijengi' (8a) in Pirunpesä, Turku. Last but certainly not least the routesetter of the final Boulderliiga series Griffin Whiteside climbed 'The Globalist' (8b+) in Sipoo.

   Boulderliiga series completed
13.04.2015  
As the busiest indoor season is coming to an end, the last event of the Finnish Boulderliiga series was competed in Boulderkeskus Isatis on Saturday (detailed results). This time the 51+ comp routes were set by an American Griffin Whiteside, who has been ticking hard around Europe from last summer.

The final positions after the series was quite clear before the last event and there were no big surprises in the male category. Top three were Andy Gullsten, Nalle Hukkataival and Ilari Kelloniemi. Andy took also the first position in the overall results followed by Ilari Kelloniemi and Sami Koponen. On female side, the winner was Anna Laitinen, second Eevi Jaakkola and third Tarja Sinisalo. Anna was superior in the overall results, followed by Niini Vartia and Eevi Jaakkola. Best three in both categories nabbed good money prices with 2000, 1000 and 500 euros respectively. Congratulations!

Results from the previous event in Hämeenlinna here.

   Supermario by Jarkko
27.03.2015  
Spring season has been on for some time now in Finland and many hard ticks have been witnessed already.

At least one hard new line has been established as Ilari Kelloniemi opened 'Nälkävuosi' (8a+) in Nousiainen. Repeats: Two days back Jarkko Linkosuonio did quick work with 'Supermario' (8b) and yesterday 'My Cock Rages On' (8a) in Myllis. Also yesterday Anssi Kankkunen climbed 'Hottentotti assis' (8a+) and Anna Laitinen 'Hottentotti' (8a). This was most probably the first female ascent of this testpiece. Nice!!! Pasi 'Sjömonster' Sjöman has been shrinking his to-do list by ascents of 'Pukaron Paroni' (8a), 'Unusual Suspect' (8a) and 'Painajainen assis' (8a). The latter was climbed also by Sami Haarahiltunen. Markus Lehtonen and Ville Mustonen did 'Totoro' (8a) and Timo Houkka 'Hottentotti' (8a). With rope Johannes Puranen climbed 'Buu Klubben' (8a).

   Accident in Annapurna
25.03.2015  
A very sad day for climbing community. Samuli Mansikka and a local guide Pemba Sherpa died today while descending Mount Annapurna in Himalayas, Nepal. Deepest condolences to his family and friends.

   Boulderliiga in Oulu and Lappeenranta
09.03.2015  
On mid February the Boulderliiga arrived in Oulu. It seemed that couple of the top male participants were distracted by the distance or maybe military obligations. Anyway the male podium was shared by Axel Lindfors, Osmo Aspi and four other competitors sharing the third position. Anna Laitinen, Niini Vartia and Teresa Harjula shared the female podium. Detailed results from Oulun Kiipeilykeskus can be found here.

Last weekend the venue was the nice hall of BoulderSaimaa. Winner here was a strong Russian guest Vadim Timonov, followed by Andy Gullsten and Ilari Kelloniemi. Eevi Jaakkola and Anna Laitinen shared the first position and Niini vartia was third in female category. Detailed results here. Congrats!

   Raportti jääkiipeilyonnettomuudesta
29.01.2015  
Raportti tammikuun alkupuolella tapahtuneesta jääkiipeilyonnettomuudesta.

"Kiipeilyonnettomuus 11.1.2015 Haukkaankallio, Artjärvi, Iitti

Kaksi kiipeilijää oli aamupäivällä saapunut Artjärven Muikkulankylän Haukkaankalliolle kiipeämään kallion jääputousta. Sää oli erittäin tuulinen ja lämpötila noin -5C. Jääputous sijaitsi kallion tuulensuojaisessa kohdassa, joten alhaalla putouksen juurella olosuhteet olivat suhteellisen hyvät.

Kiipeily päästiin aloittamaan ensimmäisen kiipeilijän valitessa kiipeilylinjaksi putouksen vasemman puoleisen laidan. Nousun loppuvaiheessa ensimmäinen kiipeilijä ehdotti että voisi varmistaa toisen kiipeilijän ylhäältä. Ensimmäinen kiipeilijä kuitenkin totesi tuulen olevan ylhäällä reilusti kovempi kuin alhaalla ja päätti laskeutua tekemästään ankkurista alas parempiin olosuhteisiin varmistamaan toisen kiipeilijän nousua yläköysikiipeilymoodissa. Tuohon mennessä oli havaittu tuulen vaikuttavan kiipeilijöiden väliseen kommunikointiin. Huudoista ei saanut kunnolla selvää. Rakennettua yläköysiankkuria hyödynnettiin vielä yhteen yläköysinousuun.

Kellon lähestyessä puoltapäivää tuli toisen kiipeilijän vuoro liidata ylös ja hänelle yhdessä tuumin valittiin linja keskeltä putousta valmiin yläköysiankkurin kohdalta ja köysi vedettiin alas ankkurista.. Tämän jälkeen valmistauduttiin nousuun ja tarkastettiin molempien kiinnittyminen köyteen ennen nousuun lähtöä. Pari ei kuitenkaan sopinut mitä liidin jälkeen tapahtuu; laskeutuuko liidaaja itse, laskeeko varmistaja liidaajan alas tai jääkö liidaaja ylös varmistamaan seuraavan kiipeilijän. Kiipeily sujui hyvin ylös asti ja liidaaja kiinnitti köyden päivän aiemmilta nousuilta jätettyyn ankkuriin. Tämän jälkeen hän huusi alas varmistajalle "Voi alkaa laskemaan". Alhaalla varmistaja luuli kuulevansa "Voi lopettaa varmistamisen" ja vastasi ylös liidaajalle "Irti", jota ylhäällä ollut kiipeäjä ei kuullut. Tämän jälkeen varmistaja irrotti varmistuslaitteen kiipeilyköydestä.

Varmistaja kääntyi pois päin seinästä mennäkseen valmistautumaan omaan vuoroonsa kiivetä. Otettuaan yhden askeleen, hän kuuli putoavaa ääntä ja samalla hetkellä näki kuinka kiipeilijä putosi noin 25 metrin matkan alas törmäten jääputouksen juurella olevaan lumiseen kivikkoon. Maassa uhri pyörähti kertaalleen vasemmalle kyljelleen ja jäi tajuissaan valittamaan kipuja. Putoamisen aikana uhri osui oman muistikuvansa mukaan putouksen puoliväissä olevaan hyllyyn.

Heti putoamisen jälkeen tehtiin avunpyyntö 112een ja uhri pyrittiin pitämään lämpimänä vaatteiden ja ensiapupaketissa olleen lämpöpeiton avulla. Noin puolen tunnin odotuksen jälkeen pelastusyksiköt saapuivat paikalle ja veivät uhrin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Uhri oli tajuissaan koko matkan ajan. Varmistaja jäi jääputoukselle keräämään kiipeilyparin varusteet maasta sekä jääputouksen seinämältä.

Uhrilla todettiin useita eri tasoisia vammoja ja on nyt parantumassa niistä sairalahoidossa."


   Boulderliiga in Jyväskylä and Turku
26.01.2015  
The year has started with two comps of Boulderliiga series. Two weeks back the podium in Boulderpaja was shared by Andy Gullsten, Sami Koponen and Jiri Kuusonen. This time the consistent top gun Ilari Kelloniemi had to exchange the valuable points for his trip to Albarracin, where he bagged impressive tick list! Respectively the female podium was shared by Roosa Huhtikorpi, Niini Vartia and Eevi Jaakkola. Detailed results here.

Last weekend the venue was Bouldertehdas in Turku. Here Ilari and Andy shared the first position followed by Axel Lindfors. Female positions were Eevi Jaakkola, Anna Laitinen (also shared 1st) and Roosa Huhtikorpi. Detailed results here.

Next Boulderliiga event will be arranged 14th February in Oulu.

   End season climbs
23.12.2014  
Outdoor season has practically ended and maybe the last hard sends in Finland were Ilari Kelloniemi's repeat of 'Unbreakable' (8b), Nurmijärvi and Jarkko Linkosuonio's ascent of 'Hattivatti' (8a), Myllis. Abroad Katariina Rahikainen has climbed 'Self Portrait' (8a) in Blue Mountains, Australia and Kuutti Huhtikorpi added a nice ticklist from Kalymnos with 6 routes at 8a range.

Slouppi wishes Merry Christmas to all!

   Competition weekend
17.12.2014  
Last Saturday offered plenty of choices for a competition oriented climber: the traditional Asemaboulder in Koivukylä, fourth Boulderliiga comp in Tallinn and Hakkuhuukkailu event in the Olympic Stadium for the toolers. Links to the results below.

Results from Asemaboulder
Results from Boulderliiga in Ronimisministeerium
Results and story from Hakkuhuukkailu by Adventure Partners

   'Suentassu' by Mira Alhonsuo
08.12.2014  
Mira Alhonsuo nabbed yesterday most probably the first female ascent of 'Suentassu' (M9+) in Sotkamo. The route was opened about 10 years ago by Antti Mankinen and was at the time the hardest mixed line in Finland. Congratulations!!

UPDATE: Read the story about the ascent from Rollomixed (in Finnish).