Slouppi

Heräteltäköön tässä keskustelua aiheesta, johon olen törmännyt jo useamman kerran kesän aikana.

Tuntuu että pulttaamisen periaatteista on liikkeellä käsityksiä, jotka eivät ole loppuun asti mietittyjä. Jostain ihmeellisestä syystä ajatellaan, että sekavarmistettava reitti on aina huono asia ja reittien varustelussa tulisi noudattaa joko-tai -periaatetta: pultataan linja kokonaan tai ei ollenkaan. Tämä ajattelutapa on mielestäni väärä sillä tilanne on harvoin mustavalkoinen.

Otetaan muutama selventävä esimerkki.

1. Kalliolla on kaunis 15 metrin halkeamalinja josta ensimmäiset 12 metriä on varmistettavissa luontaisesti.

Vaikka linja on perusolemukseltaan luontaisesti varmistettava, päättää reitintekijä - joko-tai periaatetta noudattaen - pultata linjan alusta loppuun vain sen takia, että loppu vaatii hänen mielestään pulttivarmistuksen. Ei hyvä. Pultattu halkeama on surullinen näky. Jos reitintekijä välttämättä haluaa tehdä reitistä täysin turvallisen, hän voi asentaa sen yhden pultin hankalasti varmistettavalle osiolle. Jokaisen liidaajan räkistä löytyy yksi vapaa jatko pulttiin laitettavaksi. Kannattaa tosin miettiä tuon yhdenkin pultin asentamista jos edeltävät luontaiset varmistukset ovat erityisen hyviä eikä tontti- tai heivarivaaraa ole.

2. Otetaan sama tilanne toisinpäin. Kalliolla on kaunis 15 metrin seinämälinja jonka lopussa tai välillä on 3 metriä halkeamaa.

Tässä tapauksessa linjan voi mielestäni pultata kokonaan. Kyseessä on perusolemukseltaan seinämäreitti jota ei voi luontaisesti varmistaa. Pelkän jatkosetin kanssa kalliolle saapunut voi kiivetä reitin tyytyväisenä alhaalta ylös. Jos tällaisen linjan jättää pulttaamatta suositulla kalliolla, tulee reitistä helposti kuriositeetti jota ei ensinousun jälkeen kiivetä. Jakaa mielipiteitä onko tämä hyvä vai huono asia.

3. Tilanne menee mielenkiintoiseksi jos linjan luonne on 'fifty-fifty'. Luontaisia varmistuspaikkoja kyllä löytyy, mutta ne ovat jakautuneet harvasti pitkin reitin pituutta.

Tässäkään tapauksessa ei kannata lähteä heti Hiltin kanssa liikenteeseen. Kyseessä voi olla vaikeusasteesta riippumatta jännittävä luontainen linja. Niitäkin tarvitaan! Topossa voi tällöin mainita että reitti on hankalasti varmistettavissa. Kiipeilijä on tällöin tietoinen asiasta ja voi vetää omat johtopäätökset siitä, riittävätkö boltsit ja kondis. Mikään ei estä tällaisen reitin opiskelua etukäteen yläköydellä riskin minimoimiseksi.

Mikä sitten on luonut sekareiteille huonon maineen? Luulen että erityisesti esimerkin 2 tilanne, jossa se viimeinen pultti on jätetty asentamatta. Lähdet reitille pelkän jatkosetin kanssa ja toteat että olisit tarvinnut mukaan yhden nelosen kiilan. Myös sekapultattu esimerkin 3 linja voi herättää 'intohimoja'. Näitä kahta tilannetta tulisi mielestäni välttää.

Erikoistapauksia ovat esimerkiksi luontaisesti varmistettava linja, joka jakaa saman alun pulttireitin kanssa. Linjan ensimmäinen varmistus olisi tässä tapauksessa pultti. Tämä ei ole peruste luontaisen linjan kokonaan pulttaamiselle. Jos luontaisen linjan alla on louhikko ja alku on erittäin hankala varmistaa, voi pultin asentamista harkita. Jos alla on tasainen mutta viettävä maa, voi varmistaja spotata alarinteen puolelta eikä pulttia tarvita.

Edellinen kiteyttäen:
1. Tutki linjaa ja mieti, mikä on reitin perusolemus: luontainen vai pulttivarmisteinen
2. Jos linjasta 80-90% on luontaista, laita harkiten pultti tai pari vain sinne, jonne se ehdottomasti tarvitaan.
3. Jos linjasta vain 10-30% on luontaista, pulttaa kokonaan.
4. Jos linja ei selkeästi ole kumpaakaan, harkitse molempia vaihtoehtoja mutta älä sekapulttaa. Kysy kokeneempien kiipeilijöiden ja reitintekijöiden mielipidettä. Näe ensisijaisena vaihtoehtona linja ilman pultteja. Jos päädyt pulttaamaan, pulttaa kokonaan.

Linjat ovat aina yksilöitä ja reitintekijän tulisi arvioida varustelutarve jokaisen kohdalla erikseen. Suosittelen vierailua Lounais-Suomen mainioilla kiipeilymestoilla. Erityisesti Kustavin Hopiavuori antaa hyvää perspektiiviä siihen, mitä kannattaa/tarvitsee pultata, mitä ei.

Ystävällisesti,
Rami Haakana

Moi vaan,

hyvä keskustelun avaus ja varmasti tarpeellinen.

Olen myös törmännyt samaan asiaan. Toiset haluaa pultteja toiset ei. Molempien puolien ehkä hieman liian fanaattisesti puolustaessa asiaansa. Kai se kultainen keskitie tässäkin on paras. Molemmille jotain, mutta tässä tapauksessa ei jotain siitä väliltä.

Kuten kiipeilyn oppimisessa muutenkin, ei reitin teossakaan ole helppo aina löytää sopivaa oppi-isää, joka vieressä aina neuvoisi. Mikä ei kylläkään aina ole huono asia. Joten monet meistä joutuu opettelemaan asiat kantapään kautta.

Toinen asia joka varmasti tuskastuttaa monia, on helpohkojen ja turvallisten pulttilinjojen vähyys. Mielestäni ei asia ole niinkäänpäin musta valkoinen ettei joitain halkeamiakin voisi pultata. Tämä tosin on mielestäni mahdollista vain uusilla kallioilla. Tilaa pitäisi olla "jännille" reiteille ja myös "turvallisille" reiteille. Täytyy muistaa että me kaikki harrastamme tätä upeaa lajia niin eri näkökumista. Paikat missä sitä tehdään on vaan samoja mikä tietysti tekee asiat mielenkiintoisiksi...

Luonnollisilla kiipeily on mielestäni erityisen hienoa, mutta seka varmistamisessa olen täysin samaa mieltä kiila, pultti,kiila.... reitit vaan henkilökohtaisesti tuntuu tosi tylsiltä.

Samaa mieltä olen noista ajatuksistasi Rami paljolti. Pulttaus ei ole mustavalkoista vaan poikkeuksiin törmää vääjäämättä. Pultatessa tuntuu kyllä aika hurjalle kun miettii miten kauan tuokin juuri asettamani kemikaalinen pultti tuossa kestää. Malttia siis.

Ystävällisesti myös...

miika

Pääasiassa samaa mieltä.

Itse en kuitenkaan pidä sekavarmistettavia reittejä ollenkaan huonoina, jos pultteja on harvakseltaan reitillä. Otetaan esimerkkinä Brothers in Arms. Veikkaan, että ilman sitä keskiosan pulttia ja yhtä hakaa reitti jäisi kiipeämättä 99 % kiipeilijöistä. Ja se olisi sääli kun noin hieno reitti on kysymyksessä.

Omista tekemistäni sekavarmistusreiteistä otan esimerkin Pickalasta ja sieltä Super Mario. Mikäli siinä ylhäällä katossa ei olisi sitä yhtä pulttia, reittiä ei ehkä vieläkään kukaan olisi kiivennyt. Pudotessa tulis noin 5-6 metrin läiskähdys alaosan släbille.

Mutta, perusperiaatteena pitäisi pitää halkeamissa, että ei pultteja. Ja oli periaate mikä tahansa, se kannattaa olla sillä kalliolla yhtenäinen.

Kyllä pelkästään luonnollisesti varmistettavilla reiteillä on usein luonnetta paljon enemmän kuin pulttireiteillä.

ite kun lähestyn kiipeilyä aikalailla urheilulliselta kannalta, enkä niinkään urheuden osoituksena (sitä teen kotona ), kokopultatut reitit ovat eniten sydäntä lähellä.

kuitenkin määrätyissä paikoissa sekapulttaus on aika perusteltuakin. viimesenä esimerkkinä iteltä haviksen rock-pastori. taitaa olla korkeutta ~15m ja pultit on n. 7 ja 9 metrissä. lopussa on parikin halkeamaa, joihin voi perustellusti ittensä turvata. sitä en tosin ymmärrä, miksei siihen hyllyn alle 4-5 metriin ole laitettu mukavuuspulttia nilkkoja suojaamaan. viisto ja juurekas landing...

(itelle) vaikeet tradipätkät tulee usein tehtyä sporttina eli pre-placena, mutta joskus tulee ajateltua sitäkin, että topoissa ois mukavaa olla pikku rojubeta semipultatuista reiteistä. ei tarvis kaikkia romuja mukana kantaa. toki ei ne paljoa paina ja säilyy onsightit muille. kunhan joskus mietiskelen, kun en saa unta... aika usein kuitenkin saan.

Seuraavassa topokirjan painoksessa vois ehkä ottaa mallia ruotsalaista topoista, ainakin niistä paremmista joita löytyy netistä. Niihin on merkitty onko reitti pultattu kokonaan, osittain vai onko se kokonaan luonnollisilla varmistettu. Silloin se poistaisi tuon epäröinnin että onko loppuun asti pultattu vai ei.

Voidaan tietysti sanoa että ottakaa pakit viimeisestä pultista. Tässä on vain se ikävä puoli että siitä voi vetää reilusti ohi kun uskoo sen pultin siellä jossain olevan.

En myöskään yhdy mielipiteeseen halkeamien pulttaamisesta. Jotenkin se tuntuu muuttavan reitin luonnetta kun se pultti on vieressä vaikkei siihen klippaisikaan. Joskus tuntuu että se rohkaisee yrittämään itselle selvästi liian vaikeita reittejä kun tietää siellä olevan pultin johon klipata kun pää pehmenee.

Mutta erityisesti toivoisin että myös helpot reitit pultattaisiin samanlaisilla väleillä kuin yli seiskan reititkin. Silloin ei tarvitsisi aloittelijoiden kiivetä paskahousussa pitkillä väleillä, aloittelija pelkää putoamista varmasti vielä enemmän kuin seiskan kiipeäjä. Nykyisten reittien retropulttaamiseen en sen sijaan kuitenkaan lähtisi.

Sekavarmisteiset linjat ovat aina tuntuneet jotenkin kuumottavilta, kun ei tosiaan tiedä onko se nyt 6+ tradi vai sportti...minulle niinkun varmaan monelle muullekin siinä on pieni ero!?

Mutta onhan esim. Olhiksen Miehuuskoe ja Torpedo hyviä esimerkkejä miten homma toimii! Ja ainahan voi treenata yliksellä tai panna paloja valmiiksi!? Kun kirjottelin Luhdistakin niin mainittakoon myös tuo Ma Route mikä näyttää varsin houkuttelevalta ja järkevältä reitiltä, sekavarmisteisenakin!

Eihän se tekisi pahaa jos joku nelonen pultattaisiin nelosen kiipeilijälle!? Tuskin tuon greidin rannari hirveän montaa reitintekijää kuitenkaan kiehtoo tai suuresti jää sylettämään vaikka joku perinteinen varmistuskin olisi viereen uponnut!?

Monta nelosta saa kyllä luonteensa juuri pienestä jännityksestä ja kelpaavat kokeneemmillekin (eivät tosin mitenkään mielestäni sovi nelosen liidaajalle),kuten vaikka Olhiksen Mänty ja Hylly tai Haviksen Havuhormi!?

Rollossahan pojat on hienosti pultanneet kirnujen "Laatan" reitit opettelukäyttöön. Helsingissä Käärmekalliolla taitaa nelosella olla joku pultti...toisaalta suomessa ulkokiipeilyyn siirtyminen on aina vaatinut vähän keskittymistä ja opettelua, eikä se välttämättä ole paha asia jos jengi on valveutuneempaa ennekuin lähtevät suinpäin sitomaan narua vyölle!?

Kiitos ja kunnioitus kaikille reittien tekijöille, mennään sen mukaan mitä on eikä valiteta!

Niin Pete, en tarkoittanut että vanhoja sekalinjoja pultattaisiin. Olhavalla sekavarmistus toimii monella reitillä hyvin. Ja kaikki kunnia sen ajan reitintekijöille. Uusilla kallioilla tilanne on taas mielestäni toinen.

Eihän siinä ole mitään järkeä että ensin käytät suuren osan vapaa-aikaasi kallioiden etsimiseen, polttaen samalla paljon bensaa. Kyselet luvat kuntoon. Harjaat päivätolkulla kalliota puhtaaksi, kroonista tulehdusta uhmaten. Ja kaiken tämän jälkeen joudut kiipeämään näitä luonnon taideteoksia tavalla jolla et halua. Eli terveytesi ja henkesi kaupalla. Ainoastaan sen takia että pieni ryhmä harrastajia on toista mieltä.

Mielestäni Suomen kiipeilyliitto on se instanssi joka määrittä suuremmat linjat varmistamiselle uusilla kallioilla. Erityisesti jos käytetään Skillin pultteja ja muita välineitä. Ja Skillillä on ihan selkeät ohjeet.

Mikä muuten on se suuri tappio joka seuraa muutaman helpon uuden halkeama linjan pulttausta? En siis tarkoita että kaikkia uusia halkeamia haluaisin pultata.

Graniitilla kun yleensä aina helpoilla reiteillä on sen verran koloja että ne järkevästi voi luomuna varmistaa. Tästä vaan seuraa se ettei helppoja pultti linjoja synny. Aloittelijat ja erityisesti lapset kaipaavat leppoisampaa harrastamista.

Annetaan muillekin tilaa

Miika

1. Miksei pultata muutama helppo halkeama?
- Ei kai pulteista mitään haittaa ole.

2. Miksei pultata saman tien vaikeammatkin halkeamat?
- Kai ne pultit voi laittaa kun noi helpommatkin on pultattu.

3. Miksei pultata saman tien noi vanhatkin halkeamat, ei niitä kukaan enää kiipeä.
- Ei kai luontaisissa reiteissä ole mitään järkeä, kun kaikki muukin on pultattua.

Mun tietääkseni Suomessa lähestulkoon jokaisella reitillä on yläankkuri ja access reitin yläpuolelle on helppo toisin kuin ulkomailla. Joku brittihenkinen voisi kysyä, että mihin välipultteja tällaisessa tilanteessa ylipäätänsä tarvitaan? Henkisellä tasolla jännitys on aika sama metripulttauksella ja yläköydellä. Metripulttaushan on lähinnä siirrettävä yläköysi.

Reitistähän voi tehdä helposti pultatun siten että laittaa yläankkuriin, puuhun tms. staattisen köyden ja siihen solmulenkkejä haluamiensa välein. Näin tradireitistä tulee ns. pulttireitti ja saa vielä valita haluamansa pulttivälin. Välillä voi sujauttaa halkeamaan kiilankin jos siltä tuntuu. Kivaa ja turvallista, vai mitä.

Ihan ymmärrettäviä mielipiteitä joskin hyvin perinteisiä, pelkoon perustuvia ja sen paisuttamia. Nyt ne tulee ja pulttaa kaiken. Rauhaa siis.

Kuten jo pariin kertaan totesin kysymykseni koski uusia kallioita joilla muut eivät vielä ole kiivenneet. Ja kyse oli parista reitistä, ei jaksaisi nyt aina paisutella.

Mistään pulttien välien pituudestahan ei ole ollut nyt puhetta, joten en tajua mistä Sampsa metri pulttauksen tähän vedit.

Solmut staattiseen köyteen on vanha idea. Miten Jusa varmistaisit poikkari tyylisen reitin saattisella köydellä? Kolme köyttä?

Eihän voi olla niinkään että parhaat/itsetuhoisimmat määrittävät tavan jolla muut lajia harrastavat. Kyllä meidän pitää raottaa ovea kiipeilyn maailmaan myös muille.

Ystävällisesti edelleen

Miika

Jahas Miika postaskin sillä suurimman osan mitä olisin kanssa kommentoinut. Joten tässä loput

Miekin perään kuuluttaisin vitosen reittien pulttaamista vitosen kiipeilijälle. Se on seiskan kiipeilijälle henkisellä tasolla ihan sama onko jossain viitosen reitissä kolme, neljä vai viisi pulttia. tietysti kutosen kaveri voi sillä saada kavereilta hiukan lisää kredittiä, kun vähentää sen yhden pultin mikä olisi ollut tarpeen monille.

Miun mielipide on, että jos linja luonnollisesti varmistettavissa ei pultteja tarvita. Mitä seka varmistettaviin reitteihin tulee, niin en kyllä itse ole havainnut mitään haittoja. Kyllä Suomessa pääosin pultit ja niiden lukumäärä näkyy alhaalta käsin ja luonnolliset matkaan oman harkinnan mukaan.

Jusa; toi on ihan hyvä kikka treenailuun, mutta ei se kyllä samalta tunnu kuin ns. oikeasti liidaaminen.

T: Marko

Viisaita juttelit, Marko! Tämä menee vähän alkuperäisen aiheen ohi, eli pohdiskelen pulttaamisen niin vaikeaa taidetta...

Katson kyllä aika hiton ihaillen ylöspäin kovaa kiipeilijää, joka pulttaa kaikki reittinsä samalla turvallisella periaatteella. Siinä näkyy kypsyys ja teeskentelemättömyys, vastuu muistakin. Sen sijaan minkään sortin ihailua ei itsessäni herätä "hirrrveän kaheksikon rannarireitin" ensinousija – huvinsa kullakin, ja joskus ne huvit voi loppuakin ennen aikojaan...

Frankenjurassa juttelin aikanaan paikallisten kanssa, jotka totesivat lapselliseksi sen entisen mentaliteetin, että kovien reittien nousija todistaa miehuuttaan pulttaamalla helpommat tekeleensä tyyliin "joka toinen". Yhdessä uudessa topoführerissä vaarallisesti / ajattelemattomasti pultatut reitit ovat saaneet ensinousijan nimen viereen haisevan sontakasan symbolin! En ehdota, että siirtyisimme samaan käytäntöön, mutta antaa kuitenkin ajattelemisen aihetta. Saksan kiipeilyperinteiden rinnalla suomalaiset traditiot ovat pieru Saharassa – jos siellä ja muuallakin järjenkäyttö voittaa, niin miksei sitten meillä (Soomi-PERR... ei meillä kyllä, Mieto, sinappi ja avanto!!)?

Saksassa ei edes suhtauduta yhtä mustasukkaisesti ja omistavasti reitteihin, vaan menneinä vuosina, kun reittien vanhoja Bühler-pultteja korvattiin, laitettiin samalla tarpeen tullen pari lisää. Meillähän pitäytyminen vanhassa traditiossa antaa reitin tekijälle käytännössä aika jumalalliset oikeudet, omistusoikeuden kallioon/reittiin. Kun kallioita sitten vielä on niin pirullisen vähän, niin monelta aremmalta harrastajalta tavallaan ryövätään mahdollisuus nautintoon.

Kiipeilystä tietysti nautitaan monista eri syistä, ja kai sen pitääkin olla niin. Veikkaisin, että suurin osa nauttii eniten kehon vuoropuhelusta kalliopinnan kanssa, eikä suuremmin kaipaa jännitysmomentteja. Osalle just "täpinät" on vähintään yhtä tärkeää kuin "varsinainen" kiipeily. Ikävää, että asiat käyvät aina niin tunteenomaisiksi, kun näitä rajapintoja jutuissa kosketellaan. Miika on ihan oikeassa, että se loukkaantuva osapuoli on aina ns. traditionalistit (tällä en nyt todellakaan tarkoita kiilankäyttäjiä ), ja suorastaan hämmästyttää aina se närkästyksen määrä. Mistä tässä oikeastaan on loppupelissä kysymys, kun en oikein tajua?

Tämä ei ollut siis kannanotto ollenkaan sekavarmisteisiin tai luonnollisiin linjoihin. Edellä oli jo monta hyvää ajatusta niistä. Halusin vain miettiä ääneen miksi asiat, jotka muualla on jo vuosia sitten "järkeistetty" saavat täällä vieläkin aikaan kauheaa kiihkoa. Olemmeko joku perhanan takapajula?

Henkan taannoista päätöstä retropultata Nuuksion vaikeille linjoille tarvittavat lisäpultit pidän aplodien arvoisena tekona!

hyvä threadi. kiitos siitä ramille. juttelin taannoin jyväsjurassa erään herrasmiehen kanssa, joka oli pultannut uudelleen imodiumin halsvuoressa. kiitos siitä hänelle. kiipeän sen ensi vuonna turvallisesti ja onnellisena. käsin pultatut vanhat pultit olivat kuulemma 3-4 cm syvällä vaan.

tässä nyt voisi miettiä, voisko sellanen jännityskiipeilijä pultata omia reittejään huonosti siten, että pultit EHKÄ pitävät, jos niihin tippuu. eräänlaista teknopulttailua siis. jännitystä saisi ainakin roppakaupalla. 7b A3+ heh...

no, saivartelua tämäkin, mutta aina sitä kaikenlaista päässä liikkuu. ihan kiinnostava juttuhan oli sonnie trotterin monkey face(8b) projekti viime vuonna, mikä lopulta meni kamat lennosta. sehän on pultattu halkeamareitti. tässähän on vaihtoehtoja suorittajalle ja jänskäilijälle. suorittaja liidaa pultteja klippaillen ja jänskäilijä tradina. ja ach, kummatkin ovat iloisia aivan.

en nyt senkään puolesta puhu, että kaikissa tradireiteissä pitäisi olla sporttivaihtoehto. senhän saa laittamalla rojut etukäteen. semmonen avaramielisyys vaan meikäläisen päässä pyörii... liekö siellä sitten liikaa tilaa

Kerropa mikä olisi "turvallinen" kahden pultin maksimiväli?

Skillin poralaukussa on mielestäni hyvä ohje "Putsatkaa ja pultatkaa sellaisia reittejä joista voitte olla ylpeitä jälkeenpäinkin". Hieman ehkä patrioottiselta kuullostavaa, mutta totta toinen puoli. Suomi on kiukkupekkojen känkättäjien maa, kouluruoan perunoissa on mustia pilkkuja ja kapiaiset ja pomot on kusipäitä. Tärkeintä kai että on itse tyytyväinen. Itse olen pultannut tänä kesänä linjoja jotka olisi voinut ehkä kiivetä jotenkin luonnollisillakin, mutta taidan olla liian fyysinen kaveri niin henkisiin juttuihin. Reitteihin tyytyväinen kuitenkin.

Antti Liukkonen, Savo